Mene sisältöön

 

Toimintopainikkeet

lapsi- ja nuorisoToiminta-avustukset

Kulttuurilautakunnan myöntämät avustukset lapsi- ja nuorisotoimintaa varten ovat seuraavat:

1.  VUOSIAVUSTUKSET

Vuosiavustuksella tarkoitetaan kaikkia kulttuurilautakunnan nuorisoyhdistyksille ja muille lapsi- ja nuorisotoimintaa harjoittaville yhdistyksille myöntämiä avustuksia kulloisenkin vuoden toimintasuunnitelmaan sisältyvää sääntöjenmukaista toimintaa tai toiminnan aloittamisesta aiheutuvia kustannuksia varten.

Vuosiavustuksia ovat:

a) toiminta-avustukset

b) erityisavustukset
- yhdistyksen omistamien ja toimintaansa varten tarvittavien kiinteistöjen tai muun kiinteän omaisuuden kunnossapitoa varten.

Kulttuurilautakunta julistaa vuosiavustukset haettaviksi vuosittain ilmoituksella Pargas Kungörelser – Paraisten Kuulutukset -lehteen sisältyvässä Länsi-Turunmaan kaupungin liitteessä.

Vuoden 2010 toiminta-avustus- ja erityisavustushakemukset on lähetettävä viimeistään 31.1.2010.

2.  PROJEKTIAVUSTUS

Projektiavustuksella tarkoitetaan kertaluonteista avustusta. Tällaisia avustuksia ovat mm. tiettynä ajankohtana tapahtuvaa erityistä tapahtumaa ja uusien toimintamuotojen kokeilua varten myönnettävä avustus sekä matka-avustus ja avustus toimintaa palvelevien erityisten materiaalien tai välineiden hankintaa varten myönnettävä avustus. Projektiavustus maksetaan selvitystä vastaan. 

   

Sivun alkuun