Mene sisältöön

 

Toimintopainikkeet

länsi-turunmaan kaupungin kulttuuripalkinto

  

Länsi-Turunmaan kaupungin ensimmäisen kulttuuripalkinnon saajat ovat

Mona Hemmer ja Rea Åkerfelt

Länsi-Turunmaan kaupungin kulttuurilautakunta haluaa osoittaa huomiota nauvolaiselle Mona Hemmerille ja iniöläiselle Rea Åkerfeltille heidän omilla alueillaan kulttuurin hyväksi tekemästään työstä. Molempien toimintaa leimaa sitoutuminen ja yhteistyö. He haluavat ottaa muut huomioon ja saada heidät mukaan toimimaan, ja lisäksi he ovat valmiita tekemään yhteistyötä eri tahojen ja yhdistysten kanssa.

Mona Hemmer toimii aktiivisesti nauvolaisessa Multiculti-kulttuuriyhdistyksessä. Multiculti tekee yhteistyötä, olipa sitten kyse musiikista, historiasta, lapsitoiminnasta, perunafestivaaleista ja jouluspektaakkelista, ja yhteistyökumppaneita voivat olla kamarimusiikkipäivät, kaupunki, nuorisoseura tai yksittäiset esiintyjät ja henkilöt. Mona Hemmer on se henkilö, joka aikaansa säästelemättä soittelee ja ottaa yhteyttä eri tahoihin löytääkseen sopivia yhteistyökumppaneita.

Myös monet paikkakunnalle muuttaneet ovat löytäneet paikkansa yhdistys- ja kulttuurielämässä sen ansiosta, että Mona on ottanut heihin yhteyttä ja tarjonnut heille jotain tehtävää eri yhteyksissä.  

Rea Åkerfelt on ollut mukana useimmissa Iniön yhdistyksistä. Eri yhdistysten välisen yhteistyön voisi kuvitella olevan itsestään selvää niin pienellä paikkakunnalla kuin Iniössä, mutta näin ei kuitenkaan välttämättä ole. Yhteistyökykyisen Rea Åkerfeltin ansiosta Iniössä yhteistyö kuitenkin sujuu jouhevasti.

Seurakunta on ollut ja on edelleen tärkeä vaikuttaja sekä Iniölle että Rea Åkerfeltille ja hänen omistautumisensa näkyy hänen kertoessaan saaristo-oppaana kirkosta, sen historiasta, sisustuksesta ja kirkkotekstiileistä. Hän haluaa välittää pienen paikkakunnan historian ja nähtävyydet kaikille.

Hänellä on yhdessä miehensä kanssa kauppa Keistiön saarella ja hän toimii aktiivisesti myös kylätoimikunnassa. Kylätoimikunta on sisustanut mm. koulumuseon kylän entiseen kouluun. Museo on Rea Åkerfeltin silmäterä, ja parhaillaan hän toimii myös opettajana Iniön koulussa.

Huomionosoituksellaan näille kahdelle kulttuurityöntekijälle ja heidän tärkeälle kulttuurielämän parissa tekemälleen työlle kulttuurilautakunta haluaa korostaa kulttuurin olevan lähellä meitä kaikkia, kulttuuria ei ole pelkästään suurten festivaalien järjestäminen sadoille osallistujille, yhtä lailla kulttuuria voi olla halu omistautua ja tehdä yhteistyötä kaikkien viihtyvyyden ja asuinpaikan kulttuuritarjonnan puolesta.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Mona Hemmerin puh.nro 040 5060109 ja Rea Åkerfeltin puh.nro 040 8244726

Sivun alkuun