Osallistu ja vaikuta
Asioiden etenemiseen ja lopulliseen päätöksentekoon pääsee parhaiten vaikuttamaan silloin, kun asioita valmistellaan. Tarjolla on myös muita osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia.
Osallistua ja vaikuttaa voit mm. seuraavilla tavoilla:
- anna palautetta
- tee kuntalaisaloite
- seuraa päätöksentekoa
- äänestä: äänestämällä voit vaikuttaa luottamushenkilöiden valintaan
Kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita sen toimintaa koskevissa asioissa. Aloitteen tekijälle on ilmoitettava aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet.
Jos valtuuston toimivaltaan kuuluvassa asiassa aloitteen tekijöinä on vähintään kaksi prosenttia äänioikeutetuista kunnan asukkaista, asia on otettava valtuustossa käsiteltäväksi viimeistään kuuden kuukauden kuluessa asian vireilletulosta. (Kuntalaki 28 §)
Voit lähettää oman kuntalaisaloitteesi Länsi-Turunmaan kaupungille osoitteeseen:
Länsi-Turunmaan kaupunki, Rantatie 28, 26100 Parainen tai tuoda aloitteesi kaupungin asiakaspalveluun kaupungintalolle arkisin asiakaspalveluaikana klo 8.00-16.00 (Parainen) tai aluekonttoreihin klo 9.00-15.00.